Tervetuloa kesä ja kisat!
Iloiset heit kapteenin luolasta! Edellisen turinan jatkeeksi voidaan toivottaa hyvät synttärit ESA:lle, joka täyttää tänään 48 vuotta. Euroopan Avaruusjärjestö perustettiin siis 30.5.1975 ja parin vuoden päästä hänkin pääsee kirmaamaan kentälle meidän muiden senioreiden kanssa. Viileässä kelissä näyttää kesäkuu alkavan, mutta kuluvan kuun alkuun saatiin onneksemme sen verran vettä ja lämpöä, että nurmi on lähtenyt mukavasti kasvuun ja pohjoisessakin päästään puttailemaan jo kesägriineillä! Hirmu hyvältähän tuo Eerikkalan areena jo näyttää ja juhannukseen mennessä saadaan varmasti nauttia pelistä tutun virheettömillä väylillä. Lyöntipaikkojen kanssa on edelleen haasteita, mutta puutarhaosastolla on suunnitelmat valmiina niiden varalle. Kapu suosittelee suoritettavaksi kenttävertailuja aina kun mahdollista – Se vaan avartaa ajatusmaailmaa ja laji pysyy mielenkiintoisempana, kun pääsee välillä uusien haasteiden pariin. Eerikkalassakin paukutellaan holareita harva se päivä, vaikka meidän par-3 reijät eivät ole edes sieltä helpoimmasta päästä. Osalla on selvästi lyönti talvehtinut toisia paremmin, ja toisilla voisin tässä viitata esim. itseeni 🙂 Näin hankalaa kauden alkua ei ole vielä milloinkaan ollut käsillä, mutta se ei onneksi vaikuta pelihuumoriin, vaan saattaa innostaa jonkun verran myös harjoittelemaan. Kyseessä on kuitenkin maailman vaikein laji, jossa harva menestyy ilman harjoittelua.
Kotikenttä on niin tuttu paikka, että kuvittelin tuntevani lähes kaikki oman seurani jäsenet. Varauskalenteria selatessaan saa kuitenkin huomata, että todennäköisesti koko kesän pystyisi käytännössä pelaamaan niin, että jokaiselle kierrokselle tulisi uusia pelikavereita. Työt ja Kapteenin askareet muilla kentillä rajoittavat jonkin verran sen haaveen toteutumista, mutta kierretään uusien tuttavuuksien kanssa aina, kun siihen tulee mahdollisuus. Harjoitusalueillakin törmää tämän tästä uusiin ihmisiin ja hienoin asia näissä kohtaamisissa on, että melkein poikkeuksetta uudet tuttavuudet kysyvät ”lähetkö pelloomaan?” Lajin sosiaalinen luonne tuntuu parantuvan vuosi vuodelta. Seuraan on saatu siis uusia aktiivisia jäseniä ja se oli kuulemma huomioitu jopa alueemme suosituimmassa printtimediassa, jonka ammatillisesti tinkimätön ja kunnianhimoinen toimittaja oli kehunut Eerikkalaa alueen golfseuroja koskevassa julkaisussaan. Varmaankin mukava työ, kun saa tutustua seurojen toimintaan ja henkilökuntaan juttujen taustatyötä tehdessään. Sehän liippaa läheltä Kapteenin hommia, paitsi että siinä ei virheisiin ole varaa. Kapteenille onneksi pienet lipsahdukset sallitaan! 😀 Kisoihinkin on saatu uusia osallistujia, kilpailukalenteriin tulleiden uusien kisojen myötä. Toivottavasti sama trendi jatkuu kauden läpi. Ennestään tuttuja kilpailuja on kalenteri pullollaan, mutta osanottajamäärän kasvaessa ei ilmoittautumisia toinne jättää viimetinkaan. Jos joku mieluinen kisa sattuu menemään ohi, niin naapuriseurojen kalentereista voi löytyä helpostikin korvaaja loppuunmyydylle kotikentän kilpailulle. Teetimen kilpailut-sivulta löytyy avoimia kisoja melkein jokaiselle kesän golfpäivälle. Ensimmäiset reikäpelitkin pyörähtävät kohta käyntiin ja ilmoittautuminen Captain’s Cuppiin on jo auki. Jos reikäpeli ei pelimuotona ole vielä tuttu, niin siinä on hyvä mahdollisuus käydä katsastamassa reikäpelien menoa ja meininkiä. Captain’s Cup on tasoituksellinen reikäpeliturnaus, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että korkeammalla tasoituksella pelaava vastustaja saa tasoitusten erotuksen verran lyöntejä eteen, alkaen kentän vaikeimmasta väylästä. Kaikkien osallistujien tasoitukset puolitetaan pelin ajaksi. Kisassa pelataan siis vastustajaa vastaan siten, että paremman tuloksen reiälle tehnyt pelaaja saa pisteen ja voittaja selviää, kun piste-ero on isompi, kuin jäljellä olevien reikien määrä. Lohkovaiheessa ottelut voivat päätyä tasan, mutta välieriä ja finaalia pelataan niin kauan, kunnes voittaja on selvillä. Monen mielestä yksi hauskimmista golfin pelimuodoista, koska lyöntien määrällä ei ole vaikutusta lopputulokseen, vaan voittaja ratkeaa voitettujen reikien määrällä. Tervetuloa kokeilemaan!
Muistakaa paikata divotit ja alastulojäljet, tehkää paljon holareita ja laittakaa riittävästi vermeitä niskaan, kunnes lämpöisemmät kelit koittavat! Treffataan kentällä ja tulkaa juttelemaan, vaikkei olis asiaakaan!
Terkkua: Joonas