Tärkeä! Lue!

29.06.2020

Ahoi!!!

Kapulle kauden merkittävin tapahtuma siintää horisontissa ja tällä myötätuulella matka horisonttiin taittuu nopeasti, joten kaikki miehet ja naiset kannelle hopi hopi!

Kyse on tietysti Eerikkalan 24h Junnugolf – tempauksesta, joka urakoidaan meillä 12-13.7. Alkaen sunnuntaina klo.18:00 ja päättyen maanantaina samaan aikaan. Junnugolf on valtakunnallinen tempaus, jossa keretään varoja seurojen junioritoiminnan kehittämiseksi. Olkoonkin kauden tärkein tapahtuma seuran 20 vuotisjuhla, missä juhlistetaan seuran hienoa ja nousujohteista taivalta kuluneen kahdenkymmenen vuoden ajalta, mutta ennen kuin me kääkät kokoonnumme kerholle juhlimaan, niin lasten asiat on hoidettava sille tolalle, että siellä kehtaa pönöttää! Lapsissa on tulevaisuus!

Mitä 24h Junnugolfissa sitten tehdään? No nimensä veroisesti siinä pelataan golfia 24 tuntia ja yritetään pelata sitä mahdollisimman hyvin. Golfliitto nostaa tapahtuman omille sivuilleen ja someen, viime vuonna valtakunnallisiin uutisiin asti – toivottavasti tänäkin vuonna. Laji tarvitsee hengissä pysyäkseen uusia harrastajia ja Eerikkala haluaa olla mukana näissä talkoissa. Meillä lapset ovat saaneet tänäkin kesänä nauttia PGA pro Kosti Karhusen vetämästä golf opetuksesta, jota Kosti pyörittää vahvalla ja vakaalla otteella, leikkimieltä unohtamatta. Tapahtumasta saatavalla tuotolla on tarkoitus hankkia junnuille asiaankuuluvaa välineistöä, jotta opettelu olisi mielekkäämpää ja innostavampaa. Nykyisistä lainavälineistämme on aika ajanut ohi ja tarve tuoreille työkaluille on suuri. Kiteytetään koko tempaus tämän ajatuksen ympärille: Sijoitus pieni, tarve suuri!

Valtaosa suomen seuroista, jotka tempauksessa ovat mukana, on tuki pitkälti yritysten varassa, mutta haluamme antaa myös yksityishenkilöille mahdollisuuden tulla mukaan tukijoukkoihin seuraavin speksein: Eli 24 tunnin aikana kierrämme kenttää kahden – kolmen hengen ryhmässä, yksi ryhmä kentällä kerrallaan. Tavoitteena on leipoa yhteensä 100 par – tai parempaa tulosta, jotka ”myymme” tukijoukoille. Yrityksiltä toivotaan euron panosta/par ja birdiestä pari euroa. Yksityishenkilöt mukaan hinnalla 10 senttiä/par, tai parempi tulos. Eli yksityishenkilöiden osalta puhutaan siis noin kympistä, jos tavoitteeseen päästään. Sijoitus tulevaisuuteen ei ole siis kummoinen. Klubilta löytyy nimilista, joka toivottavasti on täynnä nimiä, kun pelipäivä koittaa. Muista siis kierrokselle lähtiessäsi, tai sieltä tullessasi Vaatia lista Kievarilta, jotta pääset mukaan tukemaan junnutoimintaa! Kapteenien nimet ovat jo listalla.

Kiitos,

Kaput.