Kohtelias peli.

25.05.2022

Hyvää kesää jengi!

Muutama sananen asiasta, joka on maailmalla erittäin harvinainen, mutta meille valitettavasti juurtunut tapa. Tähän on ehkä tultu, koska kaikkialla vaahdotaan jatkuvasti hitaasti etenevästä pelistä? Asia ei ole täysin yksiselitteinen, koska hidasta peliä tulee toki välttää ja kentillä liikkuu päivänäöllä mahdoton määrä eritasoisia pelaajia, jotka tulee kaikki huomioida, yrittämällä pitää kiinni ns. tavoiteaikataulusta. Nyt puhutaan onneksi vain muutamasta sekunnista, jotka eivät todellisuudessa hidasta peliä, mutta luovat omaan peliryhmään turvallisen ja kohteliaan ilmapiirin, jota meidän kaikkien tulee tavoitella ja vaalia ihmisyyden, golf-etiketin ja hyvän pelitavan nimeen. Otetaan räikeänä esimerkkinä tarkasteluun neljän pelaajan ryhmä, joista kolme pelaajaa avaa keltaisilta – ja yksi punaisilta tiiaus paikoilta. Keltaisilta lyövät pelaajat avaavat väylän ja siirtyvät punaiseen boxiin odottamaan, että punaisilta avaava pelaaja saa pallonsa kentälle. Kaikki hyvin tähän asti, mutta ennen kuin viimeinen pelaaja on ehtinyt purkaa loppuasentonsa, on kolme muuta menossa jo pitkin väylää, kohti omia pallojaan. Viimeinen pelaaja huputtaa vielä draiverinsa, pakkaa mökylän bägiin ja lähtee juoksemaan muuta porukkaa kiinni. Hengästyneenä lyödään taas oma pallo eteenpäin ja kilpajuoksu jatkuu, kunnes kaikki ovat griinillä ja fliitti taas koossa. Sama show jatkuu koko kierroksen ajan ja viimeisenä avaava pelaaja pelaa lähes koko kierroksen ”yksin”, vaikka yhdessä ollaankin liikenteessä. Ei tunnu hyvältä, eihän? Väyliltä pelatessa, tiiviissä ryhmässä liikkumisesta voi joustaa, kunhan ei mennä kauimpana griinistä olevan pelaajan ja griinin väliin, mutta väylälläkin jokaisen pelaajan jokaiseen lyöntiin tulisi kiinnittää sen verran huomiota, että nähdään, minne peliväline päätyy ja ehditään vielä kehua pelikaverin suoritusta. Tiiauspaikalta karkailu sen sijaan, on poisopittavissa oleva asia, pelattiin sitten minkävärisiltä lyöntipaikoilta hyvänsä. Kiinnitä tähän huomiota: Odotetaan boxissa niin kauan, että kaikki ovat valmiita, lähdetään samaan aikaan väylälle ja kuljetaan ainakin alkumatka yhtä kyytiä. Lopunperin asia onkin aika yksiselitteinen, kun sen näin paperille suoltaa. Kokeile tätä seuraavalla kerralla, kun käyt pelaamassa ja mieti kierroksen jälkeen, oliko sillä vaikutusta ryhmädynamiikkaan ja pelikokemukseen?

Yllä seisova juttu on todellinen ja se on huomioitu myös alan suomalaisessa kattojärjestössä. Golfliitto pureutuu ongelmaan otsakkeella #Tiiboxipuhe. Kyseinen hästäkki on esillä monessa golfia koskettavassa artikkelissa ja lähes jokaisessa kesän golftapahtumassa. Tämän kirjoituksen luettuasi tiedät, mistä #Tiiboxipuheessa on kyse. Paremmin höystetyt linjaukset aiheesta voi käydä lukemassa Golfliiton kotisivuilta.

Eniveisseli, kisakausi on taas käynnissä! Kisailkaa! Ottakaa uusia kisakavereita mukaan! Kulkekaa ryhmässä! Kenttäkin alkaa olemaan kohta pelattavassa kunnossa:)! Naapurikentätkin ovat! Käykää testaamassa, vertailkaa! Lähikentistä puheenollen vielä pienet tärpit toteutumisjärjestyksessään, elävän golfin ystäville: Alle kaksykkösten SM-lyöntipelit Koski-Golfissa 29.6 – 1.7. FJT:n karsintoja Tarinassa 13.7. Future Touria Annilassa 3.8. Vähän kauempana, mutta mainittakoon Vierumäen Challenge Tour 4-7.8. E-Touria voi käydä ihastelemassa Holiday Clubilla 13-14.8. ja vielä Junnujen Futurea Karelian Kontioniemessä 28.8. Siinähän sitä on ohjelmaa yhdelle kesälle.

Nauttikaa: Joonas