”Mä kaaduin kerran ja kusin kahdesti” Totesi Veikko Hakulinen 1954 Falunissa, 50 kilometrin hiihtokisan jälkeen. Siinä meni todennäköisesti ne kahdeksan sekuntia, jotka Hakulinen hävisi kisan voittaneelle Vladimir Kuzinille. Lausahdus on niin hyvä, että Hakulisen voisi luulla olevan syntyjään savolainen. Ei ihan, mutta Itä-Suomesta kuitenkin! Samankaltaisia selityksiä on luvassa tulevana viikonloppuna, kun Eerikkalassa pelataan seuramestaruudesta. Se on siis se aika vuodesta, kun tavallinenkin klubigolffari pääsee taas nauttimaan oikean kilpailun tunnelmasta kaksipäiväsissä seuramestaruuskilpailuissa. Kaltaisemme pienehköt seurat ovat kärsineet viime vuosina osaanottajapulasta näissä tasoituksettomissa lyöntipelikilpailuissa syystä, joka ei ainakaan itselle ole vielä selvinnyt, koska seuramestiksissä on kyse nimenomaan itsensä haastamisesta, jossa piilee myös golfin syvin olemus. Kenttä on varmasti paremmassa kunnossa, kuin kertaakaan tänä vuonna – Lippujen paikat todennäköisesti mukavan haastavat – Kerrankin on 36 väylää aikaa muokata omasta pelikirjasta sellainen, että sillä saa kentästä irti parhaan tuloksen, mikä omalla pelillä on otettavissa ja pelimuotokin soveltuu parhaiten tasoituskierrosten pelaamiseen, joita ei aina muista, tai viitsi pelata. Lyöntipelikisassa on myös oma fiiliksensä, jonka voi tuta vain osallistumalla kisaan. Taannoin mestaruudesta kamppailtiin kaikkien kynnelle kykenevien voimin, mutta nykyään tähän vuoden tärkeimpään kisaan tulee niin vähän porukkaa, että kisat voidaan vetää läpi jopa ilman tuomaria… Kuinka saisimme palautettua seuramestaruuskisat entiseen loistoonsa? Siinä sitä on kapteenille pähkinää pureskeltavaksi.
Mennään kilpailuista hetkeksi toiseen mieltä ylentävään golfaiheeseen, eliskäs kenttäbongaukseen. Kapuja on tänäkin vuonna viety, kuin litran mittaa ympäri suomen kenttiä. (sanonnalla viitataan kiireeseen, jolla itsetehdyt litran mitat kuljetettiin aikoinaan pois torilta, kun epäiltiin mittatarkastajan olevan lähistöllä). Eli kiirettä on pitänyt, mutta reissu on ollut erittäin antoisa. Jos ei poistu pihapiiristään, niin haasteet saattavat tuntua isommilta, kuin ne oikeastaan ovat. Seurat ympäri suomea painivat pääpiirteittäin samojen ongelmien kanssa: kentänhoito, pelaajien viihtyvyys, peliturvallisuus jne. Päivisin kentillä riittää vipinää ja kaikki haluaisivat pelata sillä tavalla, kuin se itselle parhaiten sopii – toiset hitaasti ja toiset nopeasti – joku lyö pitkälle, toinen pärjää lyhyemmällä lyönnillä – konflikteilta ei voi välttyä. Ehkä seuran talous saadaan jollain aikaa niin hyvälle mallille, että voimme palkata sheriffin kentälle valvomaan pelin sujumista? Siihen saakka toivon ihmisille malttia ja ymmärrystä erilaisten pelaajien erilaisiin tarpeisiin. Eerikkalaista pelihuumoria pidetään arvossa maailmalla, muistetaan pitää sitä yllä myös omalla kentällä ja autetaan kaveria silloin, kun apua tarvitaan! Jälkien korjaus tuntuu olevan kaikkialla se suurin ongelma. Tätä on vaikea käsittää – eikös se ole kuitenkin ensimmäinen asia, mikä green card kursseilla opetetaan? Osasyy tähän ongelmaan on yleisehkö väärinkäsitys golfista toimialana, jolla tahkotaan rahaa mielin määrin ja äkkiä erehdytään kapinoimaan, että jälkien korjaus kuuluu kenttien rahassa kylpevälle henkilökunnalle. Seurojen jäsenmaksuista menee puolet golfliitolle ja pelimaksuilla pyritään kattamaan niin paljon kuluja, kuin niillä pystyy. Jos jotain jää yli, mikä on tänä päivänä harvinaista, niin sillä pyritään kehittämään kentän palveluita ja seuratoiminnasta vastaa käytännössä talkooporukka. Käynti seuran kokouksessa saattaisi valaista asiaa monelle? Kannattaa osallistua – kokonaiskuva selkeytyy kummasti, kun tietää missä mennään. Yleinen hintojen nousu tulee hankaloittamaan kustannusten hallintaa entisestään: hiekkaa, multaa, siemeniä, lannoitteita, vettä, sähköä, polttoainetta, varaosia, kalustoa ja kaljaa menee entiseen tahtiin, mutta kustannukset eivät pysy entisellään. Yhteen hiileen puhaltamalla saamme pidettyä kentät kunnossa, pelaajat tyytyväisinä ja talkooväen järjissään. ”C’mon everybody”! Eddie Cochran
Kaikkeen edellä mainittuun liittyen muistutan vielä kaikkia Eerikkalassa, joko työkseen, tai muuten vaan pelaavia golffareita sääntöasioista. Golfin säännöt on tehty pelaajan avuksi, ei kiusaksi ja uskoisin, että pelistä voi saada jopa enemmän irti, kun tietää toimivansa kentällä sääntöjen puitteissa. Sääntöiltamiin osallistuminen on tuurikauppaa, kun usein sattuu niitä menoja juuri sille päivälle. Sääntöihin voidaan tutustua ilman sen virallisempaa tilaisuuttakin, kun lähdetään vaan pelaamaan ja pohditaan kierroksen aikana, miten missäkin tilanteessa toimitaan, tai toimittaisiin, jos tilanne tulisi eteen. Kapteeni on olemassa pelaajia varten ja lähtee mielellään pelaamaan kaikkien kanssa, kun vaan tietää milloin tulla ja minne! Soittaa ei kannata, koska töissä ei kuule ja kentällä ei sitäkään vähää. Eli viestiä tulemaan, tai hihasta vetämään! Numero löytyy kuvan alta, sivun alalaidasta ja hiha löytyy heti kyynärtaipeen yläpuolelta.
Seuraterveisin: Joonas